01.05.2012 - 02:03 / Kategoriat: ei kategorioita
Kuuntelin tuossa eräänä yönä MP3 soittimeni sisältöä, ja löysinkin joitain yleX podcasteja. Mukana oli haastattelu tukihenkilöistä jotka ovat siis nimensä mukaisesti tukemassa lapsia ja nuoria elämän suuren taakan alla. Haastateltavat kertoivat mitä he tekevät ja keiden kanssa; He käyvät tuettavien nuorten kanssa esimerkiksi elokuvissa, keilaamassa, tai ihan vain keskustelevat nuoren mieltä painavista asioista.
Tuli itsellenikin todella hyvä olo tuollaisesta toiminnasta, on jotenkin suurenmoista (eeeeeei suomenkieli nyt taivu..) että tässä synkässä ja vaarallisessa maailmassa on kuitenkin nuita ihmisiä jotka jaksavat välittää muistakin kuin itsestään ja ovat valmiina auttamaan. Tukihenkilöt ovat nuoren tavoitettavissa (mm.puhelimella) 24/7, (jos ymmärsin oikein) ja juuri tätä minä tässä ihailenkin, sitä omistuneisuutta asialleen. Itse olen hieman harkinnut tuota, jos sitten joskus isompana (jos elämässä sinne asti selviän.. :') liittyisin tämmöiseen mukaan, kunhan saan elämäntilanteen kuntoon.
Olisi hienoa päästä jakamaan nuorten iloja ja suruja, ymmärtääkseni toimintaan tulee jonkinlainen pikakoulutuskin tai jotain. Itse tunnen pari henkilöä joiden elämänlaatu vaikuttaa ainakin itsestäni "huonommalta" kuin omani, pohjalla on usein vanhempien eroaminen. Muuttaminen ja elämän epävarmuus syö ihmistä valtavasti. Se jatkuva varominen. Eikä nuorten ongelmat, pienuudesta huolimatta, ole aina helppoa kannettavaa, niitä pieniä huolia kun pakkaantuu nuoren elämässä liikaa, ei välttämättä kantti kestä enää vahvimmallakaan.
Joten tämänkin tarinan opetus oli, että hei oikeasti. Kiusaajat, voisitteko lopettaa egonne pönkittämisen ja ajattelisitte joskus muitakin?
ja opetukseen ehkä vähän liittyi kanssa se ettei kaikki ihmiset ole paskoja. Tai jotain muuta syvällistä.
Karkkilakko, eeeeenhän mä semmosesta oo puhunut. Jos olen niin olette varmaan ymmärtäneet väärin, hyvä herra tai rouva kukatätälukeekaanjoslukee.
Frontside Ollie.. Joo. En ymmärrä vieläkään että mitä väärää nämä teinipopparit ovat tehneet, toteuttaneet unelmiaan?
Seriously, trolls, get a life, it feels pretty good.
Miepä tein hottest men alive listaa, tässä kärkihenkilöt;
Matthew Morrison
Simon Baker
Daniel Craig
Jason Bateman
Neil Patrick Harris
David Beckham
ja erityismaininta suloisuudesta;
Jussi Vatanen
Tyhjänpäiväinen teksti, pitäkää hauskaa.
30.03.2012 - 15:57 / Kategoriat: ei kategorioita
Joskus vaan tuntuu että voisin oikeasti heittää puolet koululaisistamme kaivoon, nauraisin pienet naurut päälle, ja heittäisin köydenpätkän perään ja kiskoisin kannen kiinni. Hyvää loppuelämää. Mihin on joutunut se vanhempien kunnioittaminen jota itse ainakin harrastan? Mitä väärää ovat hyvät kansalaiset tehneet jotta heitä pitäisi rangaista?
Ymmärrän egon pönkittämisen ja muun sonnan, mutta mitä vittua? Miksi sen pitää sitten sattua muihin ihmisiin?!
Mielestäni kuka vain saa tehdä mitä vain, kunhan se ei vaikuta muiden elämään mitenkään negatiivisesti. Yleensäkin muita ihmisiä pitäisi vähän kunnioitta, toisen tavaroita ei tarvitse potkia, toisen kenkiin ei tarvitse koskea, eikä toisen takkiin, eikä toisen hattuun, tai kännykkään tai sanoa mitään toisen perheestä tai koko henkilöstä. Toisten asioihin ei vain puututa, näin sen on.
Mikseivät kaikki sitten toimi kuten äsken pohdin?
Yksi sana:
Kotikasvatus.
Vanhemmat, ihan iokeasti. Vähän kontrollia. Te maksaatte lastenne puhelinmaksut ja sähköt ja kaiken muun. Esineitä takavarikkoon ja niin poispäin.
:>
PÄIVÄ 1: Maanantai. En syö mitään makeaista, kaikki mikä liikkuu on ihanaa, kaikki mikä pysyy paikallaan, on ihanaa. Teen pahaa rahkasössöä.
PÄIVÄ 2: Tiistai: En syö mitään makeaa. Peruspäivä.
PÄIVÄ 3 : Keskiviikko, äiti tuputtaa suklaakeksejä, ja jättää ne sohvalle viereeni. Pysyn vahvana kymmenen minuuttia, ja rohmuan kaksi keksiä.
PÄIVÄ 4: Mentalist. Hoho, mentalist! Tullessani teoriatunnilta, kävelen äidin työpaikalle, josta hipsimme ostamaan pitsat. Nomnomn feat. Mentalist
PÄIVÄ 5: Perjantai. Koulussa kaikki menee hyvin, kavereilta leikkimielistä tökkimistä ja suureen ääneen tikkareiden syöntiä, seiskat vituttaa ja siitä alkoi alamäki. Kaikki mikä liikkuu tai pysyy paikallaan saa tuta raivoni.
Päivä 6: Lauantai /aamu/. Nyt on aamu. Heräsin jo seitsemältä syystä X, tulin koneelle. Päivittelen listaa illalla.
Mitä pimeys on?
Pimeys. Siinä on tunnelmaa.
Kai se tulee kauhuelokuvista ja televisiosta jotka pilasivat lapsuuteni, mutta pimeys kiehtoo minua.
Siinä on hallittua pelkoa, jota tykkään varovasti seurailla. Ihmiset ovat kautta aikain pelänneet pimeyttä, mutta tämä sukupolvi on alkanut sitä ihannoimaan, onkohan ihannointiin syynä osittain muotitietoisuuden kautta tullut "väri", musta?
Pimeyshän näyttää mustalta, onkohan se sitä.. se onkin toinen juttu. Kun ihminenhän näkee värejä heijastuksien kautta, ja jos ei pimeydestä heijastu mitään, ei näy värejäkään, näemme vain mustaa-> musta ei ole väri..?
eikunsiis.
Musta on uusi pinkki, punainen on uusi musta ja niin pois päin, muodin mukana tullut musta, onkohan sillä mitään tekemistä pimeyden kanssa? Musta on siisti väri esimerkiksi puvulle tai tietokoneelle, siinä ei lika näy, peittääkö siis pimeyskin likaa? Useinhan rikokset ja muu hämäräheikkitouhuilu liitetään pimeään, joten eiköhän sen ainakin USKOTA peittävän likaiset touhut ja muut joita yritetään peitellä. "Pimeän harso" tai "pimeän peitto" tyylinen heitto löytyy usein kauhukirjoista, joten voimme päätellä pimeyden siis todellakin peittävän jotain alleen, mörköjä ja kummituksiakin näkee helpommin pimeässä koska ihmisen aistit ovat ylivirittyneet alitajuisen pelon takia.
Miten suojautua pimeydeltä?
Pimeyden lähestyessä itselläni on kaksi olotilaa, joista keho valitsee jommankumman: Pelko, tai hieman varautunut mutta rento. Usein olen rento pimeässä, vaikkakin kivikautinen pelko jyskyttää kallossa että "SIELLÄ ON IHMISSYÖJÄTIIKERIROTTAKANIINISUSI". Pelon ottaessa vallan alan hyräilemään ja viheltelemään kovaan ääneen hämäten itseni pelon otteesta. Lempihyräilylaulukappaleitani on muunmuassa lastenlaulut ja Lady GaGa. Niiden leikkisyys tuntuu pelottamaan slendermanit ja möröt metsikköihin.
Taskulamppuja vihaan yli kaiken, niistä ei ole pimeydessä kuin harmia. Pakkasella niiden valo välkkyy pelotellen ennen sammumista -39*C pakkasen takia, ilman pakkastakin ne hermostuttavat minua - onkohan näissä nyt uudet patterit, onko ainut valonlähteeni kunnossa?
Pimeyden pelon torjunta.
Kaikista hirveintä on olla yksin pimeässä. Kaverin kanssa ollessa pimeydessä tuntuu sähköä, sellaista pientä jännitystä on ilmassa. Yksin ollessa kuolee yksin, ei ole ketään joka pelastaisi siltä ihmissyöjätiikerirottakaniinisudelta.
Olen yrittänyt myös kuunnella musiikkia, mutta häiritsee jos musiikki on liian hiljaisella, toisaalta jos musiikki peittää kaikki äänet alan itse hermostua - enhän nyt kuule niitä kuuluisia viimekohtaamisia, kuten "hän kuuli pedon läähätyksen takanaan" tai "viimeinen asia jonka hän kuuli oli suden järisyttävä ärinä, joka peitti veren loiskinnan".
Good luck trying to sleep now <:
Hei kaikki täältä kokkinurkasta! *virnistää kuten ohjelmassa kuuluu*
Tänään me teemmekin kivan ja ravitsevan, ennenkaikkea TERVEELLISEN välipalan, elikkäs
SUKLAAKUPPIKAKUN. Se paistetaan MIKROAALTOUUNISSA.
/netistä katsoin vähän osviittaa :3/

Kaikki kuppiin ja sekaisin.

Kun aineet on sekaisin; MIKROON


Möhnästä tuli hieman löysää kolmessa minuutissa, joten...

Laitoin vielä minuutiksi pyörimään.

Ja tältä se loppujen lopuksi näytti.

Käytin pientä veistä jolla reunoja myöten revin hellästi irti kakkuseni.
MUISTAKAA SEKOITTAA KUNNOLLA, muuten käy näin :D Taisiis, minähän halusin syödä
jauhoja ja leivinjauhetta pohjalta..
lisää mausteeksi lempikastikkeesi, itse tein kermavaahtoa kun olin laiska (böghlaäsg)

Raadeltu muki.

Heilahduskuva kun kissa loikki pöydälle kuvaushetkellä, piti hätyytellä pois :''3

..ja koko kakku maistui pahalta. Tehkää te parempaa. :D
tuli vähän liian tummaa, kun se ei meinannut millään "kypsyä" mikrossa. Musta tuntuu vähän että toi kakku olis saanut jäähtyä enemmän.. ö_o
Mahtava idea, kiitos tästä Anbelle joka vihjaisi koulussa : D
20.02.2012 - 23:36 / Kategoriat: ei kategorioita
Teitä kaikki varmaan kiinnostaa, mutta mulla on noussut tän illan aikana (hei, mää oon truefani!!111) tosi tärkeeks bändi The Beatles. Kaveri juuri avautui kunnolla, kuulostaa tosi tyhmältä ja vähättelevältä,mutta hyvä että sai sydämeltä asiansa pois. Tekee hyvää tuulettaa ja angstata porukalla.
Puolentoista tunnin ankaran datausangstaamisen jälkeen kuuntelemme nyt beatlesia, I want to hold your handia jne.
Todella romanttinen tunnelma, ikäänkuin. Eikä nyt mitenkään siis sillälailla, "RAKASTAN SITÄ<987<98" vaan musta vaan tuntuu ett pidän kavereihin liian vähän yhteyttä.
Hauska tunne, outo, lämmin. Psykedeelinen meno.
Ihan kuin kertoisin huumetripeistäni :D
Kai mä sitten trippailen koppiksilla. wihpidii.
29.01.2012 - 13:51 / Kategoriat: ei kategorioita
Nipsnaps ja pentuja ei tule :D
ihan tässä teille btw infoks, mä oon pikkuriikkisen siistinyt blogin sisältöä.. Ihan just for sure.
Kissa kävi siis leikkauksessa. Pikkainen heräili sitten saman iltana pari kertaa nukutuksesta, ja herääminen oli suhteellisen awesome katsottavaa :D
░░░█░░░░░░▄██▀▄▄░░░░░▄▄▄░░░█
░▄▀▒▄▄▄▒░█▀▀▀▀▄▄█░░░██▄▄█░░░█
█░▒█▒▄░▀▄▄▄▀░░░░░░░░█░░░▒▒▒▒▒█
█░▒█░█▀▄▄░░░░░█▀░░░░▀▄░░▄▀▀▀▄▒█
░█░▀▄░█▄░█▀▄▄░▀░▀▀░▄▄▀░░░░█░░█
░░█░░░▀▄▀█▄▄░█▀▀▀▄▄▄▄▀▀█▀██░█
░░█░░░░██░░▀█▄▄▄█▄▄█▄████░█
░░░█░░░░▀▀▄░█░░░█░█▀██████░█
░░░░▀▄░░░░░▀▀▄▄▄█▄█▄█▄█▄▀░░█
░░░░░░▀▄▄░▒▒▒▒░░░░░░░░░░▒░░░█
░░░░░░░░░▀▀▀▄▄▄▄▄▄▄▄▄▄▄▄▄▄▄▀
Katsotaan tässä just nauhalta äitin kanssa Putousta :D Yossu Samantha Näädän enkunopit tulisi ihan kääyttöön meidän koulussa.
ja nytpäs menen syömään tuoretta kotitekoista pizzaa. IN YOUR FACE >:3
Nomnomnomnomnm!
Lainattu [x]


miksi lumihiutaleet hohtavat?! D:
09.01.2012 - 07:33 / Kategoriat: ei kategorioita
Lenkillä olin eilen, kävelin vähän pitempää lenkkiä ja meni akku tyhjäksi mp3-soittimesta because pakkanen. Tiesin että pohjassa on "RESET" napi jotai painamalla tulisi soitin taas toimintaan.
Ei auttanut kuusen tai männynneulaset, joten keksin että mullahan on avaimenperä taskussa, josta voisin repiä auki sen silmukkahomman, ja sillä rämpytin RESET napin kuntoon.
'
TÄllä 50 senttisellä minä sen aukaisin.

Ja tässä todisteet.

Ja iellä on reset nappi. Ei näy kunnolla? :D
07.01.2012 - 17:09 / Kategoriat: ei kategorioita
GAGGGGGAAGGGGAGAAAAGGAGGAAAAAGAAGGAGAAAA
GAGGAAAAAAGAAAGGGAAAAAAGGGAAAGAAAAGGGGAA
GGAAGGGAGGGGGAGGGAAAAGGAAAAGGGGAAGAAAAAA
GAGAAGGGGAAAGAAGAAGGAAAAAAAGAAGGAGGGGGGG
AGAAAGAAGAGGAGAAAAAGGAAGGAAGAGAAAGGAGAGG
GAAAGGGAGGAAAGAAGGAGGGGGGGAGGGGAGGAGGGGG
GGAGGGGAGGAGAAGGGAGAGAAGAGGAGGAGGGAAGGGG
GGGAGGAGGGAGAAAGGAAGGAAAGGGGAGGGAAAGGAAA
AGGGAAGGGGGGGGGAGGAAGGAAAGGAGGGGGAGAAAAA
GGGGAGAAAAGAGGAGGGAAAGGAAGAAGAAAAAGAAAAG
AGAGAGAGAAAAAAGGAGGAGAGGAAAAAGAAAAGAAAAA
GGAGAGGAAAAAAAGAGAGAGGAGGGAAAGGAAGGGAGGG
GAAGAAAGGAAAAGAGGAGGGGGGAAAAGAGGAAGAAAAG
AAGGAGAAGGAAGGAGGAAAGGGGGAGGAAGGAGGAAAGA
AGAGAGAAGAAAAAGGGAAAAGAAAGAGAGGAAAGAAGAA
AGAAAAGAAGGGGAGAAAGGGAGAAGGGGGAAAGAGGGAG
AGAAAAAAAGAAGAGGGGAGGAGGAAAAAAGGGAGAAGGG
AGAAAGGAAAGGGGAAAAAGAAGGAAAGGGGAAAAGGGGA
AAAGAAGAGAAGAAAGAGAGGAGAAAAGGAAAAGGGAAGA
AGGGAAAAGGGGGGAGAGAAAGGGAAGGAGAAAAAGGAGA
AGAGGGAAAAAAGAGAGAGAGAGGGGGGAGGAAAGAGGAG
GGGGAGAAGAAAGGAAGAGAAAGAGAGGAAGGAAGGAAGA
JuJUST PUT YOUR PAWS UP,
WE WERE BORN THIS WAY
Kopsaa blogiisi jos olet tyytyväinen itseesi juuri tuollaisena kuin NYT OLET :3GGAAAAGGGGGAGGAAGGGAAAGGAGAAAGGGAAGAAAAA
GAGGGGGAGGAAGAAAGGGGAAGGGAGGAAAAGAGGGAAG
AAGAGGAGAAAAAGAGGAAGGGGAAAAGAGGGGGGAGAAA
AGGGAGGGAAGGAGAGGAGAAGGAGGGGAGGAAGAAGGGG
Kopsaan nyt viestini vuotiksesta tähän. ::::
"
Anastasialle ilmoitinkin jo mun kokemuksesta eilen illalla.
En kutsuisi ihan paranormaaliksi,
mutta aika siistiltä tuntui silloin:
Eilen olin vielä yöllä pikkuläppärin kanssaomassa huoneessa dataamassa ovi kiinni. Sänkyni lakana ja sijauspatja on aina huonosti, ja nytkin lakana oli pois paikaltaan, roikkui sängyn laidan yli. Istuin siinä sängynpäässä koneella, ja katsahdin sängyn jalkopäähän, jossa se lakana siis retkotti. Näytti aivan kuin kissa olisi mennyt sängyn alle, lakana heilui juuri siihen malliin.
Tein niinkuin kauhuleffoissa ei saa tehdä: kurkkasin pää edellä sängyn alle, eikä kissaa ollut.
Pitkän tutkinnan jälkeen ei kissaa löytynyt, ja tyydyin siihen että joku poispääsemätön henki on nyt huoneessani. Muistelin telkkarista näkemiäni haamusarjoja, joissa ne aina puhelee aaveille, joten vitsikkäästi päätin kokeilla. Nousin seisomaan huoneen lattialle, kasvot sänkyynpäin. Ristin käteni ja kuiskasin kovaan ääneen "Onko täällä joku? Jos on, antaisitko merkin itsestäsi." näinhän kuuluu tehdä. Perään lisäsin vielä että "oletko valosta?", vastausta ei ylläripylläri näkynyt tai kuulunut.
Kävin sitten istumaan koneelle, taas sängyn päätyyn. Ilmiö oli ilmeisesti ohi.
Istuin tyytyväisenä äsken näkemääni koneella enkä tajunnut edes jännittää kamalasti kun ajattelin sitä kissaa kokoajan.
Sitten koko lakana ikäänkuin vetäytyi, ihan kuin joku olisi ottanut siitä roikkuvasta kulmasta nyrkillä kiinni ja kiskaissut kovaa.
//btw, säikähdin tätä nyt kirjoittaessani ihan sairaasti, näin silmäkulmassa jotain liikkkuvaa: käänsin katseen ja kaksi silmää katsoivat mua tuolta lattiarajasta. Kissa...// Koko lakana heilahti ihan kunnolla. Tietenkin taas ajattelin että kissa leikkii kun se heilahti äsken se lakana jostain syystä, ja menin etsimään sängynalta kissaa kovalla "KS KS KS KS KSKISSSNIPPENIPPENIPPE" ääntelyllä. Ei kissaa eikä mitään muutakaan.. Sitten alkoi jo pelottaa, enkä uskaltanut enää kurkkia sängyn alle :D
"
Voihan se olla että joku sukka tippunut joltain kirjapinolta (omistan sängynalusen jonne mahtuu yllättävän paljon tavaraa! :D), mutta itse olen tyytyväinen siihen että meillä kävi nyt uusi henki :)
On meillä ainakin kaksi henkeä alakerrassa, ihan kellarikerroksessa, siellä vallitsee todella rauhaton ja surullinen tunnelma. 
Tässä on meidän kellari. Oranssilla viivalla merkitsin peilistä näkyvän heijastumiskulman, joka oli kun puhuin whiksun kanssa puhelimessa. Siitä näkyi kokoajan että joku olisi kurkkinut nurkkakomeron ovelta mua.. ja mustilla, ohkaisilla viivoilla merkitsin tohon sen pitkän hengen alueen jolla se liikkuu ja mistä se katselee mua. Ei ole kiva katsella sohvalta telkkaria ja kokoajan joku sua vilkuilee :/
Näimpä o/
MINÄ IHMISENÄ:
Ulkonäkö:
hiukset: Tumman ruskeat
silmät: Ruskeat (vaalenevat ja muuttuvat vihreiksi :/ möh..)
pituus: ~172 cm
paino: vaihtelee, about 80KG
VAATTEET:
Päällä: Huppari!
Jalassa: Farkut :3
Varpaita peittää: tällä hetkellä villasukat.
Päässä: Joskus karvalakki, välillä pipo. Kesäisin aurinkolasit.
Silmillä?: Nothing atm. Pilotteja kyllä rakastan.
Lävärit?: Olis kiva hankkia kulmaläväri, mutta vanhemmat.
Kaulassa: "homohuivi", nothing atm.
Muuta tietoa:
Seksuaalisuus: Laama >:3
Ikä: 14.
Sukupuoli: Mies..? Ainakin viimeksi olin vessassa seisaallani.. ö_ö
Lempiruoka: Kanaa ja riisiä, nomnomnomomnmo, juomaksi kokista..
Musa: Soundtrackit, rock, pop, dance, paikoittain dubstep (remixit enimmäkseen..)
Leffat: Daniel Craigin, Simon Bakerin filmografiat, Kauhuleffat, komediat, seikkailu.. :)
Paras kaveri?: Whiksu! :D (Jolla on kai uusi blogi o_O)
Sisaruksia?: Pikkuveli.
Perhe?: Koossa. Äiti, isä. ^
Henkinen suhde televisioon?: Aaw, et tiedäkään.. <3
Oletko läheinen tietokoneesi kanssa?: Kts. ylempi.
Koneisto: Ps3, Ps2, Ps1, PsP, Tietokone, Kännykkä.
Eläinkunta?: Koirat. Tykkään kyllä kissoistakin, yhden kisun kun omistan, mutta koirat on aina olleet lähellä sydäntä.
Makeiset: Kaikki missä on sokeria, on hyvää.
Rasistinen?: Eh. En silleenkään. Vähän heitän välillä raakaa vitsiä, mutta en pahalla tarkoituksella.
Alkoholi?: Yrityksenä on täydellinen absolutismi ennen ikää 18. Ihan vain huvin vuoksi :D
Tupakka?: Ei se nyt silleen kiinnosta. Tupakoivat tupakoivat, ei vaikuta elämääni.
Raha: No jos sitä saa niin en estä sen tuloa o.o
Persoona?: Kaularemmissä because vanhemmat.
Suhde vanhempiin?: Hyvä, no need to fight.
Kirjallisuus: Stephen King, Stephenie Meyer, Rowling, //Stieg Larsson on tulossa mukaan//, Randomeja..
Seurusteletko?: Ei ole sitä omaa löytynyt. :/
Harrastukset: Pianonsoitto, blogi, välillä roolipelaan netissä :D ja juonittelupelitkin..Leffat, kirjat, musa.
En pidä: Kiusaajista :((:(:(::((::( No ei. En tykkää .. en tykkää.. luistelusta. Nleyäe. Enkä hiihtämisestä D:
Mielikuvitus: Hyvä ;)
Vehkeet?: Kuulokkeet @___@ USB johdot <3
Avoimuus muille ihmisille: Puhun vapaasti aiheesta kuin aiheesta ihmiselle kuin ihmiselle, välillä hyvä, välillä huono juttu.
Mitä muuta haluatte tietää? :)
01.01.2012 - 13:42 / Kategoriat: ei kategorioita
KUVIA!
Nippe on kasvanut :)


Nippe ei tykännyt raketeista, eikä se pääse omin voimin tuohon riippukeinuunsakaan, mutta ihan tyytyväisenä siinä köllöttelee takan vieressä.

Digikameralaatu :3 Ja olin näppärä kun poistin sen ajan ja päivämäränkin tosta alhaalta MS paintissa :D

:3


Siinä teille uuttavuotta ;)
lupauksia en tee kun mä kumminkaan en pidä niitä.
Aaw, katoin äsken Casino Royalen (siis en sitä vanhaa, blöh :D), ja kuolasin kokoajan kännykän päälle kun pääosassa oli Daniel Craig @___@
31.12.2011 - 11:09 / Kategoriat: ei kategorioita
"JOULUNA NELOSELLA" huusi televisio eilen alakerrassa. MITÄ VIHREÄÄ MATOA?! HÄH?! Joulu? Joulu meni jo!? Ei ole edes "joulun-aikaan" enää, nyt on vain "uusivuosi".
Katsoin btw eilen melkein kokonaan Across The Universumin, ja pillitin Let It Be'n läpi. Mahtava leffa, kivasti psykedeelinen mutta silti pysyy "aisoissa" ettei kumminkaan silleen "kannusteta" ihmisiä huumeisiin.
Joululahjoja tuli _liikaa_ joten listaan tähän parhaat:
Läppäri (eMachine) @____@
Ps3(&krääsät) Joulupukilla on ilmeisesti liikaa rahaa..
Casino Royale <3
Suklaata !!11!!!11!!!11!!!!!!!!!!!
Villakamaa!! (lapasia och sukkia)
Suuri pop toivelaulukirja 4 Burrr :3
Stephen Kingin KUVUN ALLA Tätähän en paljon itse vilkuillut jouluostoksilla..
Kuulokkeet /olis muuten kivat mutta... mutta. Kun ne on sellaset että ne tökätään tosta korvan yli, että ne on ikääånkuin korvissa roikkuvat/
Kohta joudumme mammalle "hoitoon" because vanhemmat ovat töissä. En ala mitään.. haluan katsoa Daniel Craigia D:
27.12.2011 - 21:57 / Kategoriat: ei kategorioita
Selvapyysetä.
Kuuntelin eilen yle-areenasta lataamiani podcasteja, ja mieleeni tuli sama kysymys josta keskusteltiin kyseisessä podcastissa. Miksi peleissä on "suositellaan" ikärajat, suositukset, kun elokuvissa on taas "ÄLÄ TULE ELLET OLE 11V, PAHA :((".
Itse haluaisin mennä katsomaan ns.laillisesti k15-leffoja, (ikärajat muuten vaihtuu taas k12 ja k16 -malliin), k13 leffat on lällyjä, k18 leffoihin en pääse millään, k15 leffat olisi justiinsa mun juttu, mutta en pääse katsomaan niitä koska joku kukkanenäkoira on keksinyt että tehdään MUST ikärajat, kun voisi olla suositukset. Paitsi k18 viosi ehkä pysyä,tais enkin voisi siisrtää johonkin kahteenkymppiin, tai jotain. IHANSAMA.
Joku kymmenentunnin akikaurismäenelokuva jossa knäytetään miestä altaalla, miestä seisomassa sateessa, miestä vessassa ja miestä seisomassa liikenteessä, on ikärajaltaan K-3 kun eihän kukaan viisivuotias sitä aktso, sen ikäsuositus voisi olla vaikka 25.
Ja joku kauhuelokuva, tyylillä Paranormal Activity (joka on nyt k15) voisi ollla ikäsuositukseltaan 13. Miksi näin?
17.12.2011 - 22:24 / Kategoriat: ei kategorioita
Mä rakastan teitä kaikkia ihan suunnattoman paljon. Mikään ei merkitse mulle enmpää, kuin se että saan olla just niin tyhmä tai justiinsa niin ruma kui haluan, ja silti omistaa kavereita ja perheen joka mua rakastaa.
Älkääkä ymmärtäkö mua nyt väärin, en ole tekemässä itsaria tai mitään, mutta jos kuolen nuorena, toivon että joku teistä voisi kertoa tästä blogista mun vanhemmille.. Ikinä ei tiedä koska on sun aikas. (toivottavasti tää nyt ei oikeesti vaikuta jäähyväiskirjeeltä, sillä tän pitäis olla hilpeä kiitoskirje. Failaan pahasti.) Aina voi olla joku sua tyhmempi, joka tekee sun perhees elämästä kurjaa pelkästään muutamalla ylimääräisellä juomalla, parilla napilla jotka olis voinut jättää ottamatta, ja jättää sut eloon eikä puukottaa tai muuta vastaavaa.
Olisi hienoa saada kaikki ajatukseni esille vanhemmille, kun en kehtaa puhua niistä koskaan päin naamaa, liian henkilökohtaisia juttuja teinipojalle puhuttavaksi vanhempien kanssa.
Te kaikki jotka tätä luette, voitte nyt taputtaa itseänne olalle.
Voin luvata että olette tehneet mun elämästä TODELLA TODELLA TODELLA hyvää ja kaunista.
Monta kertaa oon miettinyt että mitä tekisin jos mulla ei olisi ketään.
Aina yllätyn kun joku kertoo kuinka tärkeä olen,
en näe itseäni mitenkään ihmeellisenä.
Olen yks ihminen muiden seassa.
Paheita mulla on enemmän kuin sormia,
ja hyveitäkin vain varpailla laskettavaksi,
mutta toivon että voisit olla mulle frendi jatkossakin.
Vaikuttaa ehkä vähän ylisyvälliseltä, mutta se nyt on mun mielentila tällä hetkelle. Taas kerran haluaisin vain itkeä onnellisena ja kertoa kaikille rakkaille niiden merkityksen mulle, mutta ei mulla koskaan ole pokkaa sanoa sitä vanhemmilekaan. Kavereille voin sanoa mitä tahansa koulupäivän aikana kun olen ekstaasissa lyijykynän tuoksusta, mutta kun vakavoidun, on niiden tärkempien sanojen sanominen tosi vaikeeta. Thanks folks :)
17.12.2011 - 22:03 / Kategoriat: ei kategorioita
Ekassa unessa olin Maisun, tämän isosiskon ja isosiskon poikaystävän kanssa shoppailemassa, leffassa, tai jossain muualla, ja oltiin tulossa jostain johonkin aulaan tms. Tuli mieleen joku lentoterminaali, tai suuren kerrostalon pohjakerros jossa oli kuitenkin sisäpiha. Tässä hänen vaatekertansa, löytyi täsmälleen samanlainen kun googletti vaan "pitkä takki miesten."
Oh well. Tämä tyyppi sitten antoi mulle pullottavan lompakon jota katselin innoissani, RAHAA, HALOO?! :33
Avaan lompakon, ja se aukeaa kangaskirahviksi. WTH :D
Suljen kangaskirahvilompakon, ja avaan uudelleen rahantoivossa, mutta kangaskirahvilompakko aukeaakin kangaskirahvilompakkokangaslaamaksi. Huokaisin syvään.
Toisessa unessa olin entisen BF-kaverini kasnsa ryöstämässä jotain ihmeen asuntovaunua läheisen pururadan metsässä. Sitten tuli joku vanha mies huutamaan meille, itse lähdin pakoon, kaveri jäi sisälle, ja menin piiloon mättään taa, koska liikkaopettajamme tuli koiran kanssa etsimään varkaita.
WHAT :D
Tykkään listata! Joten nyt alan listaamaan asioita mitä haluan tehdä ennen mun kuolemaa, sitten kun joskus kahdeksankymmenen vuoden päästä kuolen :)
Haluan ainakin ..
Päästä elokuviin mukaan. Kukapa ei olisi halunnut elokuvastaraksi, mutta mulle kelpaa mikä tahansa elokuva"rooli", ohjaaja, näyttelijä(vaikka kaupan kassana tai jotain! :D), tai ihan vain päästä mukaan leffan tekemiseen. Myös television kelpuutan.
Haluan joskus kirjoittaa tarinan, jonka lukee yli sata ihmistä..
Haluan myös kirjoittaa kunnollisen biisin.
Haluan joskus päästä britanniaan.
Haluan tavata jonkun leffastaran.
Haluan joskus rakastua.
Haluan lukea kaikki kirjat jotka olen laittanut "Lukulistalle" (-mielessäni)
Haluan nähdä lisää elokuvia
haluan olla fiksu ja viisas.
Haluan, itseasiassa toivon hartaasti, että voin hankkia perheen.
Haluan joskus olla isä.
Haluan joskus olla aviomies.
Haluan joskus olla hyvässä työpaikassa.
Haluan joskus viedä jonkun treffeille, oikein kliseiset ja siirappiset treffit..
Haluan joskus päästä radioon.
Haluan joskus olla ruokasotaa.
Haluan joskus saada kiusajilta kunnollisen anteeksipyynnön.
Haluan joskus laulaa niin että saan jonkun kyyneliin.
Haluan käydä japanissa.
Haluan joskus puhua englantia sujuvasti.
Haluan piirtää kunnolla!
Haluan saada rakkaimpani ymmärtämään kuinka tärkeitä he ovat minulle.
Haluan pitää alastoman perjaintain.
Haluan joskus saada jonkun onnelliseksi.
Haluan pitää kavereihini yhteyttä.
Haluan pitää elokuvaillan jonka jälkeen kaikki nukahtelisivat päällekäin sohvalle :D
Haluan olla humalassa :D
Haluan joskus hypätä ikkunan lävitse.. >:3
Haluan tehdä jotain suurta, mistä mut muistetaan.
Olipas "massasta erottuva" teksti, ja kamalasti omia mielipiteitä ja asioita joita kukaan muu ei ole koskaan halunnutkaan.. Mutta what can you do.
|
Kirjoittajasta ja blogista
nomnomn
*hali*
Halaa mua, niin tiedän että luit mun blogia :3
|