Mä rakastan teitä kaikkia ihan suunnattoman paljon. Mikään ei merkitse mulle enmpää, kuin se että saan olla just niin tyhmä tai justiinsa niin ruma kui haluan, ja silti omistaa kavereita ja perheen joka mua rakastaa.

Älkääkä ymmärtäkö mua nyt väärin, en ole tekemässä itsaria tai mitään, mutta jos kuolen nuorena, toivon että joku teistä voisi kertoa tästä blogista mun vanhemmille.. Ikinä ei tiedä koska on sun aikas. (toivottavasti tää nyt ei oikeesti vaikuta jäähyväiskirjeeltä, sillä tän pitäis olla hilpeä kiitoskirje. Failaan pahasti.) Aina voi olla joku sua tyhmempi, joka tekee sun perhees elämästä kurjaa pelkästään muutamalla ylimääräisellä juomalla, parilla napilla jotka olis voinut jättää ottamatta, ja jättää sut eloon eikä puukottaa tai muuta vastaavaa.

Olisi hienoa saada kaikki ajatukseni esille vanhemmille, kun en kehtaa puhua niistä koskaan päin naamaa, liian henkilökohtaisia juttuja teinipojalle puhuttavaksi vanhempien kanssa.
Te kaikki jotka tätä luette, voitte nyt taputtaa itseänne olalle.
Voin luvata että olette tehneet mun elämästä TODELLA TODELLA TODELLA hyvää ja kaunista.
Monta kertaa oon miettinyt että mitä tekisin jos mulla ei olisi ketään.
Aina yllätyn kun joku kertoo kuinka tärkeä olen,
en näe itseäni mitenkään ihmeellisenä.
Olen yks ihminen muiden seassa.
Paheita mulla on enemmän kuin sormia,
ja hyveitäkin vain varpailla laskettavaksi,
mutta toivon että voisit olla mulle frendi jatkossakin.
 

Vaikuttaa ehkä vähän ylisyvälliseltä, mutta se nyt on mun mielentila tällä hetkelle.  Taas kerran haluaisin vain itkeä onnellisena ja kertoa kaikille rakkaille niiden merkityksen mulle, mutta ei mulla koskaan ole pokkaa sanoa sitä vanhemmilekaan. Kavereille voin sanoa mitä tahansa koulupäivän aikana kun olen ekstaasissa lyijykynän tuoksusta, mutta kun vakavoidun, on niiden tärkempien sanojen sanominen tosi vaikeeta. Thanks folks :)